Tanskandoggi Ada

Maaliskuussa eläinsuojeluyhdistyksemme sai tutustua tanskandoggi Adaan, joka tuli huomaamme pitkän kiertolaiselämän päätteeksi.
Niin alkoi tarina, kun lauantaina 3.3 heräsin puhelinsoittoon. Käpykankaalla oli taskandoggi omakotitalon pihalla ja koiran hoitajaksi itsensä esitellyt naishenkilö kieltäytyi ottamasta koiraa enää sisätiloihin. Koira oli ollut taloudessa vajaan vuorokauden ja murisi perheen lapsille ja muille koirille. Koiran omistajaa ei kukaan tavoittanut ja hoitaja oli valmis päästämään koiran irti, oman onnensa nojaan. Koirahoitola Naumasesta oli annettu yhteystietoni soittajalle ja niinpä itsekin doggiharrastajana koin velvollisuudeksi lähteä katsomaan tilannetta. Doggien roturescueen otin yhteyttä välittömästi ja myös sieltä suunnalta jäätiin odottamaan mielipidettäni koirasta. Niinpä olin käpykankaalla lihapullapakettieni kanssa autoilemassa jo tunnin kuluttua. Mielessäni manasin liian pientä kuonokoppa valikoimaani, jotka olivat aivan liian pieni kokoisia dogin päähän. Koiraahan oli puhelimitse luonnehdittu lähinnä "raivohulluksi". Perille päästyäni minut ohjattiin takapihalle, jonka perimmäisessä terassin nurkassa, mattojen takana nakotti tärisevä, arvokkaasti jo harmaantunut tanskandoggi rouva. Hiljaa kutsuen, koira uskaltautui luokseni jo hyvin nopeasti. Koira oli hieman arka ja selvästi täysin pyörällä päästään monien muutoksien vuoksi. Suoraan nähtävissä oli, että koira ei ollut "raivohullu" tai mitenkään muutenkaan epätavallinen rodun edustaja. Vain hieman harmaantunut, ylipainoinen ja peloissaan.
Pitkän tovin "hoitajan" kanssa keskusteltuani, en päässyt ratkaisuun koiran tilanteesta. Hoitaja oli valmis jättämään koiran oman onnensa nojaan ja ulkona oli kuitenkin pieni pakkanen. Viimeiseksi tässä tilanteessa vika oli koirassa.
Tanskandoggi yhdistyksestä otettiin minuun yhteyttä ja kerrottiin, että koiran eutanasia ja tuhkaus oltiin valmiita maksamaan, mutta muuta apua ei ollut tarjolla. Siellä Ada-rouvan kanssa istuimme, jo vähitellen palellen ja mietiskeltiin seuraavaa siirtoa. Pitkän puhelinrallin jälkeen saimme ilouutisia kun, Pirjo Kinnunen järjesti Adalle eläinsuojeluyhdistyksen paikan koirahoitola Naumasesta. Niinpä puolen päivän pihalla seisoskelun jälkeen, Ada innoissaan hyppäsi kyytiini. Adasta ei suinkaan saanut kuvaa huonosti kohdellusta koirasta, mukana seurasi takapenkillinen tavaraa ja ruokaa...
Ada muutti löytöeläinhoitolaan ja aloitimme uuden kodin etsinnän. Sana kiiri nopeasti ja puhelimeni soi taukoamatta, yötä päivää. Huomasin, että mustalle tanskandoggi nartulle oli paljon ottajia. Joskin niistä vain muutama harkinnan arvoinen. Selvittelin koiran taustoja ja löysin monia omistajia, joihin olin puhelimitse yhteydessäkin. Ei kukaan Adalle pahaa tahtonut, elämäntilanteet olivat muuttuneet ja koira oli aina lähtijä.
Ada reipastui Naumasilla nopeasti ja valloittikin persoonallaan minut täysin. Kivoja ihmisiä löytyi ehdokkaaksi, mutta jollain tapaa, ihmisen ja koiran kemiat eivät kohdanneet.
Viikon päästä Espoolainen perhe kuitenkin tuli Adaa katsomaan. Se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Kävimme kävelyllä ja keskustelimme pitkän tovin ison koiran hoidosta ja tarkkailin omistaja ehdokkaiden kykyä hallita menevän sorttista doggi rouvaa. Niin lähtivät ehdokkaat kotiin. Mutta palasivat seuraavana päivänä, nukuttuaan yön yli espoossa. Ada oli selvästi heidän koiransa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua. Voisinkin sanoa, että herkempi henkilö olisi itkenyt siinä sivusta katsellessa..
Ada sai oman perheen ja kaveriksi vielä bokseri uroksen. Varoitin uusia omistajia eroahdistuksesta ja muistakin mahdollisesti vastaantulevista ongelmista.
Uusi perhe on soitellut minulle aktiivisesti kuulumisia ja he pärjäävät Adan kanssa loistavasti! Ada osaa olla yksinkin kotona rauhassa ja oppii todella nopeasti uusia asioita. Koko perhe on täysin hullaantunut tästä harmaa kuonoisesta rouvasta, josta on tullut jo oikein reipas doggi.

Kukaan ei tiedä Adan ikää, eikä sen taustoja paria vuotta taaemmas. Minusta on hienoa, etä tämä perhe tuli kaukaa ja antoi kodin kodittomalle. Ja minä uskon, että Adan onni on viimein kääntynyt...

Kuvassa: Ada ja uudet omistajat 

Kirjoittanut Sanja Sateenranta